Puntila kivikaudelta tähän päivään
Otteita Luonnonvara-lehdessä 4/2003 julkaistusta artikkelista, teksti Kati Leppälahti. Luonnonvara-lehti on maa- ja metsätalousministeriön henkilöstö- ja tiedotuslehti.
Vuosisadat ovat muokanneet kaikkea, mihin katse hauholaisen Puntilan tilan maisemissa tarttuu. Jo viisi tuhatta vuotta sitten näillä sijoilla asuttiin, Ilmoilanselällä kalastettiin ja Alvettulan metsistä pyydettiin riistaa. Vaikka Puntilan nykyinen rakennuskanta on tilan pitkään historiaan nähden suhteellisen tuoretta - päärakennus vuodelta 1889, tiilinavetta rakennettu 1886 - on merkkejä sukupolvien pitkästä ketjusta kaikkialla.Tällä mäellä asuttiin jo kivikaudella ja kaikki lähimetsät ovatkin muinaismuistoalueita.
Erityisen edullinen mikroilmasto on tehnyt Puntilasta hyvän viljelyspaikan. Tilan talouskeskus on lounaaseen avautuvassa mäenrinteessä, jolla myös pellot kumpuilevat kohti Ilmoilanselän rantaa. - Vanha kansa osasi etsiä hyvät paikat rakennuksille ja viljelyksille, Heikki Puntila toteaa. Maasta elantonsa saavien tilallisten pärjääminen on monesti ollut valinkauhassa, milloin ilmojen herran, milloin muiden herrain vaikutuksesta. Puntilassa on kuitenkin aina pärjätty, Heikin sanoin "milloin paremmin, milloin huonommin". Nykyinen isäntäpari tuntee tarkkaan Puntilan tilan historian siitä lähtien, kun Heikin isoisän vanhemmat, aviopari Matilda Vuolijoki ja Tuomas Peissu ostivat 1870-luvulla Ali-Puntilan tilan. Matilda oli muutamaa kuukautta ennen ostoa myynyt osuutensa lampuodista Tyrvännöstä. Tuomas taas oli konkurssin tehneen rusthollarin eli ratsutilallisen poika. Hämeessä naiset ovat perinteisesti omistaneet maata, kuten tämäkin tieto kuvaa, Minna Puntila kertoo. Matilda ja Tuomas ottivat yhteiseksi sukunimekseen Puntilan, kuten muutkin tilaa aiemmin viljelleet suvut olivat tehneet. Nimi Puntila tulee ruotsinkielen sanasta bunde, talonpoika.
Viljanviljelyn ohella kalastus oli erittäin tärkeä elinkeino Puntilassa vuosisatojen ajan. Entisaikain kalamiehillä oli Ilmoilanselällä laajat vesialueet ja hyvät kulkuyhteydet Vanajavedelle. Menneestä muistuttaa enää Tuomaksen vanha kalareppu pirtin seinällä. Tuomas ja Matilda kehittivät tilaansa selkeästi moderniin suuntaan. Vuona 1888 valmistui jyhkeä sadan lehmän navetta. Tilan pitoa jatkanut Matildan ja Tuomaksen poika Arvo osti 1910-luvulla viereisen Yli-Puntilan, joka oli toinen puolikas vanhaa Puntilan kantatilaa. Yli- ja Ali-Puntila yhdistyivät Vanha-Puntilaksi. Arvo Puntilan vaimo, Keski-Suomesta kotoisin ollut Lyydia innostui 1920-luvulla omenapuista ja perusti tilalle laajan omenapuutarhan. Suuri osa Lyydian omenapuista paleltui talvisodan aikaisissa tulipalopakkasissa 1940.
Toisen maailmansodan seuraus oli 400 00 karjalaisen pakolaisen asuttaminen ja Puntilastakin erotettiin evakoille kolme uutta tilaa. Sodan jälkeen metsänhoito nousi tärkeäksi elinkeinoksi. Heikin isä, Risto Puntila aloitti siemenviljelyn, joka tätä päivänä on tilan päätuotantosuunta. Maidontuotanto loppui 1960-luvun lopussa ja parinkymmenen vuoden kuluttua sai lihakarjakin lähtöpassit. - Nyt meillä on uudenlaista karjaa, kun lampaat laiduntavat perinnemaisemissa ja kesäisin pidämme myös kanoja, Minna kertoo.